Tervetuloa!
Olen Lilli Luomakoski ja asun Nokialla, Pirkanmaalla. Olen harrastanut belgianpaimenkoirien kanssa vuodesta 2014 lähtien ja matkan varrelle on mahtunut muutamia muun rotuisia, mm. lapinkoira, mudi sekä galgoja kotihoidossa.
Ensimmäisen koiran hankin vuonna 2012 ja se oli lapinkoiranarttu Puurattaren Syysloisto "Bea", mutta Bea vaihtoi kotia ollessaan noin kaksivuotias. Bea meni yhdelle parhaimmalle ystävälleni ja elää sohvaprinsessan elämää.
Kiinnostuin belgianpaimenkoirista, kun etsin itselleni kunnon harrastuskoiraa lapinkoirani rinnalle. Kaverillani oli nuori komea uros belgianpaimenkoira tervueren ja kerran ollessamme yhdessä hallilla, sain kokeilla hänen koiransa kanssa miltä esimerkiksi seuruu tuntuu. Se hetki, se tunne, se sai minut rakastumaan ja se oli menoa sitten.
Harrastusurallani olen kokeillut hyvin monia eri lajeja. Omikseni olen kokenut tottelevaisuuskoulutuksen ja metsäjäljen. Rally-tokossa olen myös kilpaillut hieman. Olen erittäin kiinnostunut vesipelastuksesta ja agilitysta, nämä toivon pääseväni lisäämään nuorempien koirieni harrastusrepertuaariin. Vixi on toistaiseksi ainoa koira, jonka kanssa olen kilpaillult ja olemme saaneet yhdessä tottelevaisuuskoulutuksesta koulutustunnukset TK1 & TK2, rally-tokosta RTK1 sekä suorittaneet käyttäytymiskokeen saaden koulutustunneksen BH.
Minulle belgianpaimenkoira tarkoittaa koiraa, joka on aina valmis toimintaan, mutta osaa myös rauhoittua kun mitään ei tapahdu.
- Olen jäsenenä:
- Suomen Kennelliitto
- Suomen koirankasvattajat
- Suomen Belgianpaimenkoirayhdistys
- Ylöjärven Koirakerho
- Kyröskosken Käyttökoirat
- Kuulun kasvattajakerhoihin:
- Musti ja Mirri
- Mush
- Nutrolin
- Monster